Tulin teille ku en ihimishin keherannu mennä

05.02.2019

Sanotaan, että synnyinpitäjässäni Kaustisella panhan jalalla koriasti ja tanssithan purppuria. Sielä pitää myös varua ko menee meshän, ettei vissa lyö oshan. Pitäjä on tunnettu myös kansanmusiikkijuhulista ja viulujen vinguttajista. Konsta Jylhän Vaiennut viulu ja Peltoniemen Hintriikin surumarssi on monelle tuttuja kappalheita. Jos joku ruumhinjäsen on pois paikoilthan, kannattaa käyrä jäsenkorjaajalla.


Kokemukseni kuitenkin on, että purppuria ei kyllä kovinkaan moni paikkakuntalainen osaa tanssia. Viulunsoittokaan ei luonnistu ihan jokaiselta, vaikka verenperintönä olisikin saanut suoniinsa kaustislaista viulunsoittajan verta.

Tavatessani uusia ihmisiä, puhe kääntyy usein siihen, että mistä on kotoisin.

"Moon Pohojammaalta", tokaisu on monelle tuttua. Pohjalaiset eivät häpeile juuriaan. Pohjanmaa-tausta muistetaan aina mainita, vaikka kotipaikka olisikin vaihtunut elämän eri tilanteissa toiselle puolelle Suomea.

Olen asunut yli puolet elämästäni  muualla kuin syntymäpitäjässäni, mutta usein huomaamattaan tulee mainittua syntymäpaikkakunta. Jos en mainitse, niin puhumani murre viimeistään herättää keskustelukumppanissa kysymyksen, mistä oikein olen kotoisin.

"Oletko Lapista, kun puhut noin?

Mihin asti pitäisi sukujuuria kaivaa? Raaputetaanko pintajuuria vai uppoudutaanko syvälle äiti maan uumeniin? Kerronko, että isälinja saapui Siperiasta joskus tuhansia vuosia sitten ja äitilinja on alunperin Lähi-idästä? Vai sen, että isä on Kaustiselta, äiti Halsualta, isoisomummo Kuopiosta.

Sukutaustani kertomisen voisin halutessani pilkkoa vaikka mikroskooppisen pieniksi mitokondrioiksi, kromosomeiksi tai suusta suuhun kulkevaksi perimätiedoksi tai virkatodistusmerkinnäksi.

Ihminen on helppo lokeroida syntyperänsä perusteella tietynlaiseksi

Sanotaan, että hämäläiset ovat hitaita, pohjalaisilla on aina puukko mukanaan ja savolaiset ne vasta kieroja ovat. Kun pintaa vähän raaputtaa, alta paljastuu usein yllättäviäkin asioita.

Puhuminen nimistä ja kotiseudusta on mielestäni hyvä keskustelun käynnistäjä ja ylläpitäjä.

Jos joutuu vaikka tilanteeseen, jossa keskustelu ei oikein käynnisty tai hiljaisuus on kiusallista, kannattaa kysyä esimerkiksi vastapuolen sukunimen alkuperästä tai mahdollisesta syntymäpaikasta.  Voin taata, että juttua riittää!

"Järvinen? Mistäs päin oikein olet, kun sinulla on noin erikoinen sukunimi?"


Minusta on mielenkiintoista selvittää millaisia tarinoita ja elämänkohtaloita menneiden sukupolvien ketjuista löytyy. Tutkimustyö on tuonut ymmärrystä menneiden sukupolvien eletyistä elämistä ja kokemista asioista, asuinpiirien tapahtumista sekä niiden vaikutuksista nykyhetkeen.

Kun tiedän ja ymmärrän omien esivanhempieni ja sukulaisteni taustoja, niillä voi raamittaa myös omaa elämään paremmin.


Äidin isä, vaarini haavoittui jatkosodassa ja menetti toisen silmänsä. Hänen kohdallaan sotiminen päättyi siihen.  Selvitin, millainen tarina vaarin sota-aikoihin liittyy ja mitä rintamalla oli tuolloin haavoittumisaikaan tapahtunut. Tilasin hänen kantakorttinsa Kansallisarkistosta.

Saaduista tiedoista pystyin rakentamaan kokonaiskuvan miehen sotahistoriasta ja terveydentilasta sekä kaikesta siitä, mitä hänelle tapahtui. Valitettavasti en ole vaariani koskaan tavannut, sillä hän kuoli vain 43-vuotiaana äitini ollessa vasta kuuden vanha.

Kantakortista saadut tiedot ovat antaneet lisätietoja ja enempi ymmärrystä siitä, mitä vaarini joutui sota-aikana kokemaan.

Tutkiessani sukuani ja perimää, se ei tarkoita sitä, että olisin jotenkin erityisen kotiseuturakas tyyppi tai pitäisin välttämättä kaikista sukulaisistani.


Puhumattakaan siitä, että haluaisin ehdottomasti löytää suvusta vain siniverisiä tai muuten vain yhteiskunnallisesti merkittäviä henkilöitä. Toisaalta, valehtelisin jos väittäisin, etteikö jokin kuumottava kuninkaallinen tai mainetta ja kunniaa niittänyt taiteilija hivelisi sukututkijan herkkää itsetuntoa.

Esivanhemmistani löytyy äpärälapsia saaneita äitejä, kuritushuoneella ollut esi-isä (joka oli oikeudessa syytettynä murhapoltosta ja salakaadosta), käsityöläisiä, renkejä, torppareita, piikoja, Amerikkaan lähtijöitä ja siellä syntyneitä...




Sukututkimus on kuin lukisin hyvää kirjaa sillä erotuksella, että tarinoiden päähenkilöt ovat ihmisiä, jotka ovat oikeasti olleet olemassa ja vieläpä minulle sukua.

Pienet painovirheet dokumenteissa tuovat oman kiehtovan lisänsä sukututkimukseen 

Ylläolevassa kuvassa on esimerkki siitä, millaisia virheitä voi virallisistakin dokumenteista löytyä.  Matti Leanderin syntymäaikaan on tullut viiden päivän virhe.

(Huom! Asian voi kuka tahansa käydä tarkistamassa Kaustisen seurakunnan syntyneiden ja kastettujen luettelosta 1846-1888)

Sukututkimustyö on jatkuvaa draamanäytelmää, jota ei ole käsikirjoitettu eikä tapahtumapaikkaa lavastettu. Välillä tutkimus vie minut juonikuviohin, joilla ei ole mitään varsinaista yhteyttä omiin sukujuuriini. Nämä harhapolut useimmiten vievät kuitenkin aina mielenkiintoisiin elämänkohtaloihin ja tarinoihin.

Yksi epämääräinen nimivihje saattaa muuttua yllättäväksi käänteeksi ja vaihtaa suvussa kulkeneen "perimätiedon" toiseksi. 

Tutkimus etenee (tai joskus hidastuu/pysähtyy/päättyy) erilaisten digitaalisten arkistojen, vanhojen valokuvien ja asiakirjojen avulla, unohtamatta alan eri nettifoorumeilla toimivien avuliaiden sukututkijoiden apua.

Toisinaan pidän kuukausien tauon sukututkimuksissa

Perinteisen sukututkimuksen rinnalla tutkimustyötäni tukee geneettinen sukututkimus. Se on oiva apukeino esimerkiksi silloin, kun perinteiset kirkonkirjat eivät enää edistä tutkimustani tai haluan vinkkiä siitä, mihin suuntaan lähden tutkimushommissa etenemään.

Geneettisessä sukututkimuksessa täytyy varautua siihen, että yllätyksiä sukulaisuussuhteissa voi tulla. Geenitesteillä voi joko sulkea pois jonkun sukulaisuusyhteyden ja/tai löytää sukupuuhunsa uusia sukulaisia.


Äitilinjani mtDNA-haploryhmä on K2a3. Isälinjani haploryhmä on N-M232.


Alpeilta vuonna 1991 löydetyllä jäämies Ötzillä on sama K-haploryhmä kuin oma äitilinjani on. Tiedemiehet ovat selvittäneet muun muassa sen, että Ötzi kärsi mm. laktoosi-intoleranssista, sama riesa on muuten minullakin. Hänen verityyppinsä oli muuten 0, omani puolestaan on 0-. Hauskoja, pieniä yksityiskohtia, jotka saavat mielikuvituksen laukkaamaan!